Kansalliset vaalitutkimukset pohjautuvat useimmiten parlamenttivaalien läheisyydessä kerättäviin, valtakunnallisesti edustaviin kyselyaineistoihin vaalien valitsijakunnasta. Tutkimusperinteen varhaisimmat juuret ovat Yhdysvalloissa. Michiganin yliopiston tutkijat ryhtyivät jo 1940-luvun lopulta alkaen kokoamaan ns. paneeliaineistoja yleisten vaalien yhteydessä. Niihin koottiin strukturoiduin käyntihaastatteluin tietoja satunnaisesti valituilta henkilöiltä siten, että haastatellut osallistuivat tutkimukseen sekä ennen vaaleja että niiden jälkeen. Tähän malliin perustuva tutkimusperinne yleistyi etenkin Länsi-Euroopassa ja erityisesti myös Pohjoismaissa jo 1950-luvulla¹.

Suomessa alan uranuurtajana toimi professori Pertti Pesonen († 29.1.2005), joka toteutti alueellisiin ja valtakunnallisiin paneeliaineistoihin perustuvia vaalitutkimuksia aktiivisesti jo 1950-luvulta alkaen². Valtuutus Kansalta –tutkimuksen jälkeen hän moottoroi vuosien 1966, 1970 ja 1972 eduskuntavaaleihin kohdistuneen tutkimuksen Protestivaalit – nuorisovaalit³. Paljolti Pesosen ansiota oli myös se, että 1970-luvun alkupuolella maamme neljä suurinta puoluetta ryhtyivät yhteistoiminnassa rahoittamaan vuosittaisia puolueiden ajankohtaisaineistoja, joiden keruu on jatkunut aina 2000-luvulle saakka. Aineistot on tallennettu Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon. Näitä Suomen Gallupin keräämiä aineistoja ei juurikaan raportoitu varsinaisiksi tutkimuksiksi 1970-, 1980- ja 1990-luvuilla, vaikka ne sisältävät vaalivuosina tietoja vaaleista ja äänestyskäyttäytymisestä⁴ Jäätyään 1990-luvun alussa eläkkeelle Pesonen suunnitteli ja toteutti kollegoineen yhden laajan kansallisen vaalitutkimuksen vuoden 1991 eduskuntavaaleista⁵, ja osallistui vielä kirjoittajana vuoden 2003 eduskuntavaalitutkimukseen⁶.

Vuoden 2007 kansallinen vaalitutkimus⁷ toteutettiin rakenteeltaan ja lähestymistavaltaan samankaltaisena kuin vuoden 2003 tutkimus. Kumpikin perustui kustannussyistä vaalien jälkeen koottuun poikkileikkausaineistoon, eikä ns. paneeliaineistoon. Molempien vaalivuosien aineistot sisälsivät kansainvälisen vertailevan kysymysmoduulin (Comparative Study of Electoral Systems) ja käyntihaastattelulomakkeen rinnalla ns. perävaunulomakkeen. Oikeastaan siis vasta vuoden 2007 vaalitutkimuksen jälkeen voimme puhua Suomen kansallisen vaalitutkimuksen vakinaistumisesta.

¹ Grönlund, Kimmo (2006): Vaalitutkimushankkeiden toteutus Pohjoismaissa

² Pesonen, Pertti (1958): Valitsijamiesvaalien ylioppilasäänestäjät. Helsingin yliopiston, Teknillisen korkeakoulun ja Kauppakorkeakoulun äänioikeutettujen ylioppilaiden poliittiset kannanotot joulukuussa 1955 ja äänestyskäyttäytyminen 16.-17.1.1956. Paneelihaastattelututkimus. Helsinki: Tammi; Pesonen, Pertti (1965): Valtuutus kansalta. Tutkimus Tampereen vaalioikeutetuista, vaalikampanjasta ja äänestyskäyttäytymisestä. Porvoo: WSOY.

³ Pesonen, Pertti (toim. 1972): Protestivaalit, nuorisovaalit: tutkielmia kansanedustajien vaaleista 1966, 1970 ja 1972. Helsinki: Ylioppilastuki.

⁴ Sänkiaho, Risto (toim. 1983): Kun kansa valitsi Koiviston. Tampere: Lehtimiehet.

⁵ Pesonen, Pertti, Risto Sänkiaho ja Sami Borg (1993): Vaalikansan äänivalta. Tutkimus eduskuntavaaleista ja valitsijakunnasta Suomen poliittisessa järjestelmässä. Porvoo – Helsinki: WSOY.

⁶ Paloheimo, Heikki (toim. 2005): Vaalit ja demokratia Suomessa. Porvoo – Helsinki: WSOY.

⁷ Borg, Sami ja Heikki Paloheimo (toim. 2009): Vaalit yleisödemokratiassa. Eduskuntavaalitutkimus 2007. Tampere: Tampere University Press.