2023:3 Ääntä äänemistestä | Lataa PDF
Äänestysaktiivisuutta on tutkittu Suomessa runsaasti etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana. Yksilötason rekisteriaineistojen, joissa tieto äänestämisessä käymisestä on yhdistetty Tilastokeskuksessa muihin väestötilastoista saataviin taustatietoihin, pohjalta on muodostunut laaja ymmärrys osallistumisen yhteydestä äänestäjän elinolosuhteisiin. Tämän myötä äänestämättä jättäminen nähdään julkisessa keskustelussakin enää harvemmin ihmisen ”laiskuudesta” johtuvana valintana. Ylenmääräisen äänestäjien patistelun sijaan tunnistetaan, että kyse on vahvasti rakenteellisesta ongelmasta, jossa heijastuvat ylisukupolvinen huono-osaisuus, jyrkkenevät koulutus-, varallisuus- ja terveyserot sekä epäonnistumiset maahanmuuttotaustaisen väestön täysimittaisen kotoutumisen tukemisessa ja ulkosuomalaisten tavoittamisessa (Gidengil ym., 2016; Gidengil ym., 2019; Gidengil ym., 2021; Lahtinen, 2019; Lahtinen ym., 2019; Sund ym., 2017; Wass ym., 2021).
Tässä katsauksessa äänestämistä tarkastellaan rekisteriaineistojen pohjalta iän ja koulutuksen mukaan. Tämän lisäksi keskustellaan vaalipiireittäin lasketun piilevän äänikynnyksen yhteydestä äänestysaktiivisuuteen. Näiden pohjalta muodostuu kuva osallistumiseen vaikuttavista yksilötason taustatekijöistä ja järjestelmätason olosuhteista.
Äänestäminen ja ikä
Kuviossa 1 on esitetty eri ikäisten äänestysaktiivsuus neljissä eri eduskuntavaaleissa (1987, 1999, 2015 ja 2019). Vuosien 1987 (N=3 656 411) ja 1999 (N=3 925 668) tiedot kattavat koko Manner-Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Vuosien 2015 ja 2019 tiedot ovat peräisin oikeusministeriön hallinnoimasta sähköisestä äänioikeusrekisteristä. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa sähköisen rekisterin piirissä oli 115 kunnasta yhteensä 402 äänestysaluetta kaiken kaikkiaan 2 142 alueesta (24,2 % äänioikeutetuista). Vuoden 2019 vaaleissa vastaavat luvut ovat 658 äänestysaluetta 141 kunnassa, joihin kuuluu 29,9 prosenttia äänioikeutetuista (N=1 274 170).
Iän ja äänestysaktiivisuuden välinen suhde on perinteisesti muodostanut puoliympyrän, jossa osallistuminen on ollut matalinta elämänkaaren molemmissa päissä. Kaari on kuitenkin vähitellen loiventunut osallistumistason madaltumisen myötä. Vanhimmat ikäryhmät ovat edelleen yhtä aktiivisia kuin 30 vuotta sitten, mutta nuorten ja keski-ikäisten äänestysaktiivisuus on laskenut. Ikäryhmien väliset erot kaaren alkupäässä ovat siten aikaisempaa maltillisempia. Tämä johtuu pääasiassa kolmentyyppisestä kehityksestä, joka havaitaan kun seurataan eri ikäisiä äänestäjiä vaaleista toiseen (Nemčok & Wass, 2021).
Ensinnäkin vuoden 1987 vaalien tienoilla äänioikeuden saaneiden nuorten äänestysaktiivisuus kasvoi vain hivenen heidän varttuessaan, mikä viittaa äänestämättömyyden olleen heille jossain määrin sukupolvi-ilmiö (Wass, 2008). Tässä heijastui myös koko aikakaudelle tyypillinen hiipuvan vaaliosallistumisen trendi. Toiseksi vuoden 1999 vaalien nuorien äänestäjien kohdalla iän karttuminen näytti sen sijaan nostavan perinteisen mallin mukaisesti osallistumista samanaikaisesti kun yleinen kiinnostus äänestämistä kohtaan elpyi uudella vuosituhannella. Kolmanneksi vuoden 2019 vaaleissa ensi kertaa äänioikeutettujen osallistumisprosentti on korkeampi kuin samanikäisten 20 vuotta sitten. Ero vuoden 2015 vaalien 18-vuotiaiden ja vuoden 2019 vaalien 18-vuotiaiden välillä (8,8 prosenttiyksikköä) on suorastaan hämmästyttävä.
Havainto osoittaa selvästi, että nuoret äänestäjät ovat innostettavissa äänestämään silloin kun vaalien asetelmat näyttäytyvät heille riittävän kiinnostavina. Vuoden 2019 vaaleissa erityisesti identiteettipoliittisten teemojen painottuminen Vihreiden ja Perusuomalaisten välisen jännitteen korostumisen myötä näyttää saaneen vastakaikua nuorilta (Borg, 2020).
Äänestäminen ja koulutus
Äänestysaktiivisuus vaihtelee voimakkaasti koulutuksen mukaan (kuvio 2). Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden osallistumisaste oli vuoden 2019 vaaleissa 91 prosenttia, kun taas matalimman koulutustason äänestäjillä vastaava luku oli vain 58 prosenttia. Koulutusryhmien väliset erot ovat korostuneet äänestysaktiivisuuden yleisen laskun myötä: matalimman ja korkeimman koulutuksen saaneiden välinen kuilu on kasvanut vuoden 1987 17 prosenttiyksiköstä 33 prosenttiyksikköön vuonna 2019. Koulutussidonnainen osallistumisen polarisaatio on ollut erityisen voimakasta nuoremmissa ikäryhmissä (Lahtinen, 2019; Wass & Borg, 2016).
Piilevä äänikynnys
Taulukossa 1 on esitetty piilevä äänikynnys viimeisen viiden vuosikymmenen ensimmäisissä eduskuntavaaleissa. Piilevä vaalikynnys osoittaa, kuinka suuren osuuden vaalipiirin äänistä puolueen tai yhteislistan on saatava, jotta yksi sen ehdokkaista tulisi valituksi. Siinä missä piilevä äänikynnys on pysynyt suhteellisen tasaisena Helsingin ja Uudenmaan muodostamissa suurimmissa vaalipiireissä, se on vähitellen kaksinkertaistunut pienimmissä vaalipiireissä. Näin pienempien puolueiden mahdollisille kannattajille on muodostunut suuri todennäköisyys äänen menemisestä hukkaan.
Tämä on joko laskenut motivaatiota äänestää tai vaihtoehtoisesti kannustanut äänestämään strategisesti muuta kuin ensisijaista suosikkipuoluetta (Borg & Paloheimo, 2009). Vuoden 2015 vaaleissa käyttöön otettu uudistus, jossa vaalipiirien määrä väheni kahdella, on laskenut piilevää äänikynnystä tuntuvasti pienissä vaalipiireissä ja saattaa siten elvyttää vaaliosallistumista etenkin pidemmällä tähtäimellä (Westinen & Borg, 2016).
Taulukko 1. Piilevä äänikynnys suurimmissa ja pienimmissä vaalipiireissä 1962–2019
| 1962 | 1972 | 1983 | 1991 | 2003 | 2011 | 2019 | |
| Vaalipiirien lukumäärä | 14 | 14 | 15 | 14 | 14 | 14 | 12 |
| Keskimääräinen vaalipiirin koko (paikat) | 14,2 | 14,2 | 14,2 | 14,2 | 14,2 | 14,2 | 16,6 |
| Piilevä äänikynnys suurimmissa vaalipiireissä (%) | 4,8 | 3,3 | 2,7 | 3 | 2,8 | 3,6 | 2,6 |
| Piilevä äänikynnys pienimmissä vaalipiireissä (%) | 6,2 | 7,6 | 8 | 8,7 | 9,8 | 13,7 | 8,2 |
Vuosien 1972, 1991 ja 2003 piilevät äänikynnykset on laskettu kaavalla piilevä äänikynnys = 75%/(M+1), jossa M vastaa vaalipiirin kokoa (Lijphart 1994; Taagepera 1998). Vuoden 2011 piilevä äänikynnys on laskettu keskiarvona Borgin (2012) esittämien äänikynnysten keskiarvoista. Suurimpien vaalipiirien piilevä äänestyskynnys muodostuu Helsingin ja Uudenmaan keskiarvosta. Pienimpien vaalipiirien piilevä äänestyskynnys on kolmen pienimmän vaalipiirin keskiarvo. Ahvenanmaan vaalipiiriä (1 edustaja) ei ole huomioitu laskelmissa. Lähteet: Borg, 2012; Finlex, 2018; Taagepera, 1989, 114; Tilastokeskus, 1974, 1991, 2003.
Lopuksi
Suomen eduskuntavaalien äänestysprosentti on kansainvälisessä vertailussa suhteellisen korkea, joskin selvästi matalampi toisiin Pohjoismaihin verrattuna. Äänestysaktiivisuuden jakaantumiseen liittyy kuitenkin siinä määrin ongelmallisia piirteitä, että asiaan on tärkeää kiinnittää vaaleista toiseen huomiota. Eri yhteiskunnallisilla ryhmillä on käytössään erisuuruiset resurssit täysipainoiseen poliittiseen osallisuuteen. Taloudellinen niukkuus vahvistaa kokemusta yhteiskunnallisesta osattomuudesta ja politiikan vähäisestä merkityksestä oman elämän kannalta. Tällainen asemoituminen siirtyy helposti sukupolvelta toiselle. Vastaavasti eri maista saadut tutkimustulokset osoittavat, päätöksenteon tuotokset myötäilevät usein varakkaimpien kansalaisten näkemyksiä (Elkjær & Klitgaard, 2021). Tästä syntyy helposti itseään vahvistava kierre: miksi äänestää, jos mikään ei muutu sen seurauksena?
Suomalaiselle politiikalle ominainen konsensushakuisuus ja suuret hallituskoalitiot ovat olleet omiaan lisäämään vaikutelmaa vaalien irrallisuudesta harjoitettavan politiikan kannalta. Tämän tyyppinen vaihtoehdottomuuden kulttuuri on kuitenkin jo pidempään ollut väistymässä etenkin talouspoliittiselta ideologialtaan teräväpiirteisempien hallitusratkaisujen myötä (Ahokas, 2023). Silti vasta vuoden 2023 vaalien alla on ensimmäistä kertaa havaittavissa merkkejä blokkipolitiikasta, vaikka yhteneväisiin vaaliohjelmiin on vielä pitkä matka. On erittäin kiinnostavaa nähdä, tuottaako tämä kokemuksen politiikan suuremmasta vastakaiusta myös niille äänioikeutetuille, jotka kokevat elävänsä hyvinvointivaltion reunamilla.
Hanna Wass, Helsingin yliopisto, hanna.wass@helsinki.fi
Theodora Helimäki, Helsingin yliopisto, theodora.helimaki@helsinki.fi
Lähteet | Källförteckning
Ahokas, J. 2023. Talouspolitiikan käänteet Marinin hallituskaudella. Politiikasta. https://politiikasta.fi/talouspolitiikan-kaanteet-marinin-hallituskaudella/
Borg, S. 2020. Vuoden 2019 eduskuntavaalit käänsivät trendejä. Politiikasta, https://politiikasta.fi/vuoden-2019-eduskuntavaalit-kaansivat-trendeja/.
Borg, S. ja Paloheimo, H. 2009. Vaalipiirin koon vaikutus vaaliosallistumiseen. Teoksessa S. Borg ja H. Paloheimo, Heikki (toim.), Vaalit yleisödemokratiassa. Eduskuntavaalitutkimus 2007. Tampere: Tampere University Press, 243–278.
Finlex. 2018. Valtioneuvoston asetus kansanedustajien paikkojen jaosta vaalipiirien kesken. Oikeusministeriö. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20180850.
Gidengil, E., Lahtinen, H., Wass, H. ja Erola, J. 2021. From generation to generation: The role of grandparents in the intergenerational transmission of (non-)voting. Political Research Quarterly 74(4), 1137–1151.
Gidengil, E., Tarkiainen, L., Wass, H. ja Martikainen, P. 2019. Turnout and education: Is education proxying for pre-adult experiences within the family? Political Science Research and Methods 7(2), 349–365.
Gidengil, E., Wass, H. ja Valaste, M. 2016. Political socialization and voting: The parent-child link in turnout. Political Research Quarterly 69(2), 373–383.
Elkjær, M. ja Klitgaard, M. 2021. Economic inequality and political responsiveness: A systematic review. Perspectives on Politics, 1–20.
Lahtinen, H. 2019. Socioeconomic differences in electoral participation: Insights from the Finnish administrative registers. Publications of the Faculty of Social Sciences 125. Helsinki: University of Helsinki.
Lahtinen, H., Erola, J. ja Wass, H. 2019. Sibling similarities and the importance of parental socioeconomic position in electoral participation. Social Forces 98(2), 702–724.
Lijphart, A. 1994. Electoral systems and party systems: A study of twenty-seven democracies, 1945–1990. Oxford: Oxford University Press.
Nemčok, M. ja Wass, H. 2021. Generations and political engagement. Teoksessa R. J. Dalton (toim.), Oxford Research Encyclopedia in Politics: Political Behavior.
Sund, R., Lahtinen, H., Wass, H., Mattila, M. ja Martikainen, P. 2017. How voter turnout varies between different chronic conditions? A population-based register study. Journal of Epidemiology and Community Health 71(5), 475–479.
Taagepera, R. 1989. Empirical threshold of representation. Electoral Studies 8(2), 105–116.
Tilastokeskus. 1974. Suomen tilastollinen vuosikirja 1973. Helsinki: Valtion painatuskeskus.
Tilastokeskus. 1991. Kansanedustajainvaalit 1991. Helsinki: Valtion painatuskeskus.
Tilastokeskus. 2003. Election statistics. https://www.tilastokeskus.fi/tk/he/vaalit/vaalit2003/vaalit2003_vaalitilastot_valitut20031999.html
Wass, H. 2008. Generations and turnout: The generational effect in electoral participation in Finland. Helsinki: Department of Political Science, University of Helsinki
Wass, H. ja Borg, S. 2016. Yhdenvertaisuus äänestyskopissa: äänestysaktiivisuus vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Teoksessa K. Grönlund ja H. Wass (toim.), Poliittisen osallistumisen eriytyminen – Eduskuntavaalitutkimus 2015. Helsinki: oikeusministeriö, 177–199.
Wass, H., Peltoniemi, J., Weide, M. ja Nemčok, M. 2021. Signed, sealed and delivered with trust: Non-resident citizens’ experiences of newly adopted postal voting. Frontiers in Political Science, https://doi.org/10.3389/fpos.2021.692396
Westinen, J. ja Borg, S. 2016. Itä-Suomen vaalipiiriuudistuksen vaikutukset. Teoksessa K. Grönlund ja H. Wass (toim.), Poliittisen osallistumisen eriytyminen – Eduskuntavaalitutkimus 2015. Helsinki: oikeusministeriö, 177–223.
