Äänestäjien liikkuvuus vuosien 2019 ja 2023 eduskuntavaalien välillä

2023:7 Äänestäjien liikkuvuus vuosien 2019 ja 2023 eduskuntavaalien välillä | Lataa PDF

Äänestäjien liikkuvuuden kasvu

Merkittävä osa äänestäjistä liikkuu eri puolueiden välillä vaalista toiseen tai vaihtelee äänestämisen sekä kotisohvalla pysymisen välillä. Viimeisten seitsemän vuosikymmenen aikana äänestäjien kasvava liikkuvuus useimmissa vakiintuneissa demokratioissa on saanut suurta huomiota vaali- ja äänestystutkimuksessa (Borg, 2012; Crewe & Denver, 1985; Dalton ym., 2022; Dejaeghere & Dassonneville, 2017). Äänestäjien liikkuvuuden lisääntyminen 1950- ja 60-lukujen jälkeen johtuu monista tekijöistä. Tärkeä selitys on, että yhteys ihmisten sosiaalisen ryhmäkuulumisen ja puolueen valinnan välillä on tänään heikompi kuin se aiemmin oli (Ford & Jennings, 2020). Yleisesti ottaen tunteelliset psykologiset siteet – puoluesamaistuminen äänestäjien ja puolueiden välillä – eivät ole yhtä vahvoja yleisen yksilöllistymiskehityksen ja poliittisen sitoutumisen lisääntymisen myötä (Holmberg & Oscarsson, 2020). Lisäksi puolueiden ideologinen kartta on muuttunut ja ideologisesti läheisten naapuripuolueiden määrä on lisääntynyt, mikä puolestaan on alentanut kynnystä vaihtaa puoluetta (Oscarsson, 2020). Äänestäjien siirtymisellä kohti yhä yksilökeskeisempiä, itsenäisempiä ja liikkuvampia äänestämisen muotoja on tuonut isoja muutoksia puolueille. Ne eivät voi enää yksinkertaisesti luottaa heidän äänestäjiensä olevan enimmiltä osin turvallisia tottumusäänestäjiä, jotk automaattisesti tukevat heitä vaali toisensa jälkeen.

Tämän vaalivälähdyksen tarkoituksena on ensinnäkin muodostaa käsitys siitä, kuinka suuria äänestäjävirtaukset olivat viimeisissä eduskuntavaaleissa vertailemalla vuoden 2019 ja 2023 eduskuntavaaleissa äänestämistä. Toisena tarkoituksena on yksityiskohtaisemmin kartoittaa, mitkä puolueet onnistuivat parhaiten säilyttämään äänestäjänsä vuoden 2019 vaaleihin verrattuna ja mitkä puolueet taas onnistuivat houkuttelemaan äänestäjiä muiden puolueiden joukosta.

Puolueuskollisuus ja äänestäjien liikkuvuus vuoden 2023 eduskuntavaaleissa

Kuviossa 1 esitetään liikkuvuus Suomen äänestäjäkunnan keskuudessa vuosien 2019 ja 2023 vaalien välillä. Vaikka erityisesti seuraamme äänestäjien liikkeitä puolueiden välillä, myös sohvan ja äänestysuurnan välillä tapahtuvalla liikkeellä on kosolti merkitystä. Puolueuskollinen viittaa niihin kansalaisiin, jotka ilmoittivat vaalitutkimuksessa äänestäneensä samaa puoluetta molemmissa eduskuntavaaleissa. Puolueenvaihtajat äänestivät kahta eri puoluetta vuosina 2019 ja 2023. Uudet äänestäjät eivät vuonna 2019 ilmoituksensa mukaan äänestäneet, mutta äänestivät jotakin puoluetta vuonna 2023. Uudet nukkuvat taas äänestivät vuonna 2019, mutta pidättäytyivät äänestämästä vuonna 2023. Nukkuvat jättivät äänestämättä molemmissa eduskuntavaaleissa. Tiedot on painotettu sekä eri sosiodemografisten ryhmien erilaisten vastausosuuksien että äänestysaktiivisuuden mukaan.

Kuviosta 1 käy ilmi, että 50 prosenttia äänesti samaa puoluetta sekä vuosien 2019 että 2023 eduskuntavaaleissa, kun taas 22 prosenttia äänesti kahta eri puoluetta. Tutkitussa otoksessa jäljelle jääneet 28 prosenttia koostuivat niistä, jotka siirtyivät äänestämättä jättämisestä äänestämään, äänestämisestä olemaan äänestämättä sekä niistä, jotka jättivät äänestämättä molemmissa vaaleissa. Uskollisina puolueelleen pysyneiden määrä on noin 2,3-kertainen verrattuna puoluetta vaihtaneiden osuuteen. Nämä luvut eivät ole poikkeuksellisia verrattuna aiempiin eduskuntavaalitutkimuksiin; toki korkeampia kuin 2000-luvun alussa, mutta matalampia kuin vuonna 2011, jolloin monet äänestäjät siirtyivät Perussuomalaisiin tai joko mobilisoituivat tai passivoituivat (Isotalo ym., 2023). Vertailevasta näkökulmasta voimme huomata, että vakiintuneissa demokratioissa tapahtuvissa normaaleissa vaaleissa voimme odottaa vaihtuvan äänestäjäkunnan osuuden olevan 10 ja 30 prosentin välillä (Dejaeghere & Dassoneville, 2017).

Taulukko 1. Puoluevalinta eduskuntavaaleissa 2023 edellisten eduskuntavaalien äänestysvalinnan perusteella (%)

Lähde: Eduskuntavaalitutkimus 2023, Suomen kansallisen vaalitutkimuskonsortio (FNES)

Minne vuoden 2019 äänestäjät siirtyivät vuonna 2023?

Seuraavaksi tarkastelemme tarkemmin äänestäjien liikkeitä puolueiden välillä. Taulukossa 1 näkyy, miten tiettyä puoluetta äänestäneet tai kokonaan äänestämästä pidättäytyneet vuoden 2019 vaaleissa käyttäytyivät neljä vuotta myöhemmin. Prosenttiosuudet esitetään rivittäin, jolloin rivin summa on 100 prosenttia. 60–72 prosenttia niistä, jotka äänestivät Kokoomusta, Perussuomalaisia, SDP:tä, Keskustaa, RKP:tä tai Kristillisdemokraatteja vuonna 2019, pysyivät uskollisina puolueilleen vuonna 2023. Nämä luvut ovat tyypillisiä, koska jokainen puolue menettää merkittävän osan äänestäjistään muille puolueille joka vaalissa. Puolueet kuitenkin kompensoivat tätä houkuttelemalla kannattajia muista puolueista tai mobilisoimalla äänestäjiä, jotka aiemmin jättivät äänestämättä. Muut puolueet menettivät huomattavasti enemmän äänestäjiä, osittain laajamittaisemman strategisen äänestämisen vuoksi. Huomionarvoista on, että vain 36 prosenttia Vihreää liittoa ilmoitetusti vuonna 2019 äänestäneistä teki samoin vuonna 2023. Vuoden 2019 vihreistä äänestäjistä 19 prosenttia vaihtoi Sosialidemokraatteihin, 27 prosenttia suosi muita puolueita, pääasiassa Kokoomusta ja Vasemmistoliittoa, ja 18 prosenttia päätti olla äänestämättä. Vasemmistoliiton osalta kuusi kymmenestä äänestäjistä oli uskollisia, kun taas joka kuudes vaihtoi Sosialidemokraatteihin vuonna 2023. Mitä muihin puolueiden menetyksiin tulee, voimme huomata, että Kookoomus ja Perussuomalaiset vaihtoivat äänestäjiä toistensa välillä tai onnistuivat houkuttelemaan äänestäjiä SDP:ltä ja Keskustalta. Lopuksi voimme huomata, että niistä, jotka eivät äänestäneet vuonna 2019, hieman suurempi osuus liittyi Perussuomalaisiin, melkein joka kymmenes, mutta erot ovat pieniä kuuden suurimpien puolueiden välillä.

Lopuksi

Äänestäjien liikkuvuus on nykyään Suomessa suurempaa kuin muutama vuosikymmen sitten. 2010-luvulla ja viimeisimmissä vaaleissa äänestäjien liikkuvuus on pysynyt suunnilleen samalla tasolla, vaikka onkin todettu, että se vaihtelee jonkin verran, kuten vuonna 2011, jolloin äänestäjät olivat hieman liikkuvampia. Puolueen vaihtaminen on vakiintuneessa demokratiassa täysin normaalia. Puolueilla on toki etunsa suurista lojaaleista äänestäjäryhmistä, sillä se luo vakautta ja ennakointikykyä niiden toimintaan. Haittapuolena on, että mahdollisuudet tilivelvollisuuden varmistamiseen heikkenevät. Äänestäjien tulee voida vaatia puoluetta olemaan tilivelvollinen ja vaihtaa vallanpitäjät, jos he ovat tyytymättömiä näihin syystä tai toisesta. Kun äänestäjäkunta koostuu suuremmasta osuudesta liikkuvia äänestäjiä, lisääntyy tehokkaamman tilivelvollisuuden todennäköisyys kynnyksen vaihtaa puoluetta ollessa pienempi (Bengtsson, 2004). Tämä katsaus on havainnut, että noin neljäsosa äänestäjistä vaihtaa puoluetta tai mobilisoidaan äänestämään säännönmukaisesti.

Vaikka äänestäjien liikkuvuus on suhteellisen suurta, on myös muistettava, että puolueet menettävät vanhoja äänestäjiä ja saavat uusia äänestäjiä joka vaalissa. Jos lasketaan yhteen puolueiden nettovoitot ja -tappiot, huomataan, että suuri osa puolueenvaihdoista kompensoi lopulta toisiaan. Mikäli keskitytään vain puolueiden lopullisiin äänimääriin, puoluejärjestelmän tasolla tapahtuvat muutokset ovat suhteellisen pieniä. Verrattuna muihin Länsi-Euroopan maihin, Suomella on ollut yksi vakaimmista puoluejärjestelmistä vuodesta 1950 eteenpäin (Söderlund, 2020). Myös 2010-luvulla kokonaisliikkuvuus on ollut matalaa Suomessa. Vaikka puoluejärjestelmä on suhteellisen vakaa, marginaalit ovat silti pieniä ja hallituksen vaihdoksia tapahtuu jatkuvasti sekä säännönmukaisesti, ja jotkut puolueet voivat olla hallituksessa useita peräkkäisiä vaalikausia.

Peter Söderlund, Åbo Akademi, peter.soderlund@abo.fi

Lähteet

Borg, S. (2012). Valitsijoiden liikkuvuus eduskuntavaaleissa 2007–2011. Teoksessa S. Borg (toim.), Muutosvaalit 2011. Oikeusministeriö, s. 126–138.

Bengtsson, Å. (2004). Utkräver väljarna ansvar? En studie av ekonomins betydelse för regeringars valframgångar. Teoksessa Å. Bengtsson & K. Grönlund (toim.), Partier och ansvar. SNS Förlag, s. 154–174.

Crewe, I., & Denver, D. (1985). Electoral change in western democracies: patterns and sources of electoral Volatility. Croom Helm.

Dalton, R.J., McAllister, I., & Wattenberg, M. P. (2002). The consequences of partisan dealignment. Teoksessa R. J. Dalton & M. P. Wattenberg (toim.), Parties without partisans: political change in advanced industrial democracies (s. 37–63). Oxford University Press. https://doi.org/10.1093/0199253099.003.0003

Dejaeghere, Y., & Dassonneville, R. (2017). A comparative investigation into the effects of party-system variables on party switching using individual-level data. Party Politics, 23(2), 110–223. https://doi.org/10.1177/1354068815576294

Ford, R., & Jennings, W. (2020). The changing cleavage politics of Western Europe. Annual Review of Political Science, 23, 295–314. https://doi.org/10.1146/annurev-polisci-052217-104957

Holmberg, S., & Oscarsson, H. (2020). Party identification: down but not out. Teoksessa H. Oscarsson & S. Holmberg (toim.), Research handbook on political partisanship (s. 14–29). Edward Elgar Publishing.

Isotalo, V., Helimäki, T., von Schoultz, Å., & Söderlund, P. (2023). Den finländska väljaren 2003-2023. Vaalivälähdykset 2023:13 [Valglimtar 2023:13]. Suomen vaalitutkimuskonsortio [Finlands valforskningskonsortium].

Oscarsson, H. (2020). Flytande väljare. Institutionen för statsvetenskap, Göteborgs universitet.

Söderlund, P. (2020). Electoral volatility: Finland in a comparative perspective. Teoksessa K. Grönlund & H. Wass (toim.), Poliittisen osallistumisen eriytyminen – Eduskuntavaalitutkimus 2015 (s. 461–476). Oikeusministeriö.